Vittuuks tässä eli yyhoo tinderissä

Mulla ei oikeastaan ole oletusta, että tänne rustaamani asiat kiinnostaisivat ketään, tai kukaan välttämättä edes lukisi näitä. On kuitenkin tullut luettua jotain self help-paskaa, jonka mukaan kriisistä tai traumaattisesta kokemuksesta selviytyy paremmin kirjoittamalla. Elämä on yksi aika helvetin traumaattinen kriisi, joten kirjotetaan menemään sitten vaan.

Olen ollut "sinkku", tai kuten itse sanon, pikkasen vajaa sixpäkki yli 2,5 vuotta. Tuona aikana olen ruksaillut tinderistä kylän miehet läpi, harjoittanut nettideittailua, menettänyt uskoni kaikkeen ja ladannut tinderin uudestaan. Olen käynyt aivan helvetin monilla kahveilla, yksillä, syömässä jne, arviolta neljänkymmenen miehen kanssa, lopetin laskemisen reilun kolmenkymmenen jälkeen. Viimeaikoina en ole juuri edes jaksanut vaivautua, koska kukaan ei kuitenkaan kiinnosta tai tunnu miltään. 

Eilen näin peräti kolmatta kertaa erästä miestä. Treffikumppanin mielestä treffit sujuivat varmaankin ihan hyvin, kunnes yhtäkkiä ilmoitin lähteväni kotiin. Nousin ylös ja lähdin samantien. Pois. Pakoon ihmistä, joka selkeästi odotti multa jotain. Seksiä tai parisuhdetta ja koko sitä paskaa, mitä tiesin, ettei koskaan tulisi. 

Homma on näin, että olen sisäisesti kuollut. Mulla ei ole enää tunteita, Kela oli suotuisa ja suvaitsi maksaa tällä viikolla tammikuun toimeentulotuen, joten villiinnyin ja ostin tarjouksesta huulimeikkejä, Uudet meikit aiheuttivat enemmän ilon, kutkutuksen ja jännityksen tunteita, kuin ihmiset. Kävellessäni treffeiltä pois mietiskelin, että olisi kai sitä voinut lämpimikseen panna, mutta vittu ku ei edes palellut.