Rahako ei tee onnelliseksi?
Wuhuuuu! Kela oli vihdoinkin käsitellyt toimeentulotuen tarkistukset, sekä marraskuun hakemuksen ja kaikki uupuvat rahat pamahtivat tilille yhdellä kertaa. Badam. Täydestä rahattomuudesta ökyelämään! No siltä se ainakin tuntuu!
Villiinnyin niin, että ostin suklaata ja shoppailin Tori.fissä. Kävin kirppikselläkin ja ostin ihan turhuuksia, kuten Kalevalan 5e, joulukoristeita 3e ja hiusklipsin 1e.
Olen suunnitellut joululahjaostoksia, sillä joulu todellakin aiheuttaa jo marraskuussa unettomia öitä. Olen valvonut ja miettinyt mitä lapsille (sekä muille läheisille) lahjaksi ja mistä hitosta raha joulun viettoon tänä vuonna tulee? Jos yksi lapsista toivoo ja tarvitsee puhelinta, niin sitten kaikkien pitäisi oletettavasti saada saman arvoista? Mitä sitten kun ei vain pysty ostamaan kaikille kalliita lahjoja? Entä kun ei ole rikkaita, tai edes normaalituloisia sukulaisia, joilta voisi pyytää osan lasten toiveista? Ainoa keino on varmaankin kuvitella, että nyt tilille tupsahtanut toimeentulotuki on säästöä, jonka olen onnistunut tekemään syys-lokakuussa joulua varten ja saada se raha riittämään mahdollisimman pitkälle.
Toiseksi vanhin lapsi ei aluksi kehdannut toivoa mitään, sillä tietää mikä perheen rahatilanne on. Voiko ankeampaa enää olla? Tytär ei usko joulupukkiin, vaan äitiinsä. Hän ihmetteli jo pari vuotta sitten, kuinka on mahdollista, että pystyn aina järjestämään niin, että lapset saavat toiveidensa mukaiset lahjat. Tai itseasiassa eivät ole aina saaneet, viime vuonna yksi olisi halunnut tietyn Lego-pakkauksen, joka oli kaikkialta loppu. Ostin toisenlaisen, mutta sehän ei kiinnostanut lasta yhtään, joten rahat menivät hukkaan.
Entä Joulupukki? Ei Joulupukki ilmaiseksi vieraile yksinhuoltajankaan lasten luona, joten siinäpä jälleen yksi menoerä jouluun. Toissavuonna maksoin vierailusta 50e, viime vuonna ilmoitin, että rahat on tiukilla, joten kysyin sopisiko 40e. Sopihan se, onneksi.
Olen jouluihminen. Rakastan joulua, sen odotusta ja valmistelua. Voin ihan rehellisesti todeta, että olen ihminen, joka joskus kuvitteli, että kirjoittaisi lifestyleblogia. Sellaista kaunista ja kepeää, hieman sisustusta, diy-hommia, kosmetiikkaa ja ruokakuvia, joissa pääosassa ei olisi kaikista edullisimmat elintarvikkeet tai ruoka-avustukset. Toisaalta noita kivoja blogeja on pilvin pimein, tuskin edes olisin kovin hyvä sellaisessa.
Ne, jotka sanovat tietävästi, ettei raha tee onnelliseksi, eivät oletettavasti myöskään elä ilman rahaa. Eivät mieti lasta, joka ei kehtaa toivoa joululahjoja. Rahattomuus stressaa, aiheuttaa huolta ja toivottomuutta. Kyllä kohtuullinen rahamäärä vaan helpottaa elämää huomattavasti, kun ei tarvitse miettiä ruoka-avun hakemista arkirutiiniinsa, vaan voi kaupasta ostaa haluamaansa ruokaa.
Huonekuusi. Siinä kauniissa blogissa olisi marraskuussa kuvia somasta huonekuusesta, jollaista olen halunnut jo useana vuotena peräkkäin. Ehkäpä hankin sellaisen, Kelan tarjoamana, jos halvalla löytyy.
Villiinnyin niin, että ostin suklaata ja shoppailin Tori.fissä. Kävin kirppikselläkin ja ostin ihan turhuuksia, kuten Kalevalan 5e, joulukoristeita 3e ja hiusklipsin 1e.
Olen suunnitellut joululahjaostoksia, sillä joulu todellakin aiheuttaa jo marraskuussa unettomia öitä. Olen valvonut ja miettinyt mitä lapsille (sekä muille läheisille) lahjaksi ja mistä hitosta raha joulun viettoon tänä vuonna tulee? Jos yksi lapsista toivoo ja tarvitsee puhelinta, niin sitten kaikkien pitäisi oletettavasti saada saman arvoista? Mitä sitten kun ei vain pysty ostamaan kaikille kalliita lahjoja? Entä kun ei ole rikkaita, tai edes normaalituloisia sukulaisia, joilta voisi pyytää osan lasten toiveista? Ainoa keino on varmaankin kuvitella, että nyt tilille tupsahtanut toimeentulotuki on säästöä, jonka olen onnistunut tekemään syys-lokakuussa joulua varten ja saada se raha riittämään mahdollisimman pitkälle.
Toiseksi vanhin lapsi ei aluksi kehdannut toivoa mitään, sillä tietää mikä perheen rahatilanne on. Voiko ankeampaa enää olla? Tytär ei usko joulupukkiin, vaan äitiinsä. Hän ihmetteli jo pari vuotta sitten, kuinka on mahdollista, että pystyn aina järjestämään niin, että lapset saavat toiveidensa mukaiset lahjat. Tai itseasiassa eivät ole aina saaneet, viime vuonna yksi olisi halunnut tietyn Lego-pakkauksen, joka oli kaikkialta loppu. Ostin toisenlaisen, mutta sehän ei kiinnostanut lasta yhtään, joten rahat menivät hukkaan.
Entä Joulupukki? Ei Joulupukki ilmaiseksi vieraile yksinhuoltajankaan lasten luona, joten siinäpä jälleen yksi menoerä jouluun. Toissavuonna maksoin vierailusta 50e, viime vuonna ilmoitin, että rahat on tiukilla, joten kysyin sopisiko 40e. Sopihan se, onneksi.
Olen jouluihminen. Rakastan joulua, sen odotusta ja valmistelua. Voin ihan rehellisesti todeta, että olen ihminen, joka joskus kuvitteli, että kirjoittaisi lifestyleblogia. Sellaista kaunista ja kepeää, hieman sisustusta, diy-hommia, kosmetiikkaa ja ruokakuvia, joissa pääosassa ei olisi kaikista edullisimmat elintarvikkeet tai ruoka-avustukset. Toisaalta noita kivoja blogeja on pilvin pimein, tuskin edes olisin kovin hyvä sellaisessa.
Ne, jotka sanovat tietävästi, ettei raha tee onnelliseksi, eivät oletettavasti myöskään elä ilman rahaa. Eivät mieti lasta, joka ei kehtaa toivoa joululahjoja. Rahattomuus stressaa, aiheuttaa huolta ja toivottomuutta. Kyllä kohtuullinen rahamäärä vaan helpottaa elämää huomattavasti, kun ei tarvitse miettiä ruoka-avun hakemista arkirutiiniinsa, vaan voi kaupasta ostaa haluamaansa ruokaa.
Huonekuusi. Siinä kauniissa blogissa olisi marraskuussa kuvia somasta huonekuusesta, jollaista olen halunnut jo useana vuotena peräkkäin. Ehkäpä hankin sellaisen, Kelan tarjoamana, jos halvalla löytyy.
Kommentit
Lähetä kommentti